sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Harjoittelua..


Pitkällisen pohdinnan, harkinnan, tutkimisen ja säästämisen jälkeen, mutta lopulta melko pikaisella päätöksellä kuitenkin, saapui taloon viime viikolla peitetikkikone!

Juuri kun olin klikkaamassa ostoskoriini naapurimaasta janomen konetta, saapui paikalliselta kauppiaalta tarjous, jonka ansiosta harrastelujani jatkan Berninan peitetikkimasiinalla.

Onhan siinä nyt uuden opettelemista toviksi! Muutaman peruspaidan otin ensimmäisiksi harjoittelukappaleiksi, kaavana näissä little lamb uusimmasta Ottobresta.







Kuten ylläolevista (huonolaatuisista) kuvista näkyy, niin harjoittelu on tarpeen, mutta nautin täysillä kaksoisneulattomuudesta! =D =D Nauhankääntäjää minulla ei vielä ainakaan ole, ja perusvarusteenahan kyseiseen koneeseen ei sitä saakaan, mutta pienin poppakonstein sen kuulemma koneeseen kiinni saa halutessaan!




Kolmas harjoitteluversio onnistui jo ihan kivasti ja säädötkin tulivat kohdalleen. Jatkan harjoitteluja ensi viikolla! =D

Robottikangas Mjukatygeriltä Ruotsista, kirahvit kangasvaihtareilta ja sinipohjainen apinakangas eurokankaasta.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tyyrishän tuo oli mun kukkarolle, mutta onpa siihen säästelty jo pitkä tovi..

      Poista
  2. Onnea ja hermoja harjoitteluihin! ;)

    VastaaPoista
  3. Hieno, onnea uudelle koneelle ja malttia;)

    VastaaPoista
  4. Onnea! :) Olen todennut saman minkä kauppiaskin minulle sanoi: peittarin kanssa tarvitaan paljon enemmän kokeilua, harjoittelua ja säätöjen testaamista kuin ompelukoneen tai saumurin. Mutta voi sitä iloa kun sen saa pelaamaan!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä siinä menee tovi ja toinenkin ennenkuin on täysin tyytyväinen jälkeen! Nytkin minulla taitaa olla vääränlaiset neulat koneessa! Mutta testi jatkukoon!

      Poista
  5. Jee, kiva seurailla jatkossakin sun edistymistä. Huomasin kans, että saa tätä konettä vähän harjoitella kuitenkin. Saman tasoista jälkeä sain pojan yökkäri settiin :) (taitaa jäädä bloggaamatta..)
    Jos jaksat niin laita vähän tarkempiä detaljeja sitten, millä säädöillä ja nikseillä saat hyvää jälkeä.. Ittellä autto ainakin se kun ruuvailin paininjalan puristusta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä eilen ajattelinkin sun kirjoituksen luettuani, että laitan myös säätöjä tänne blogiin näkyviin! Ja juurikin tuo paininjalan puristuksen säätö auttoi mullakin. Tosin tikki voisi olla vieläkin parempi, mutta jatkamme harjoituksia! :)

      Poista