tiistai 24. tammikuuta 2012

Liivimekko applikoinnilla

Edelliseen postaukseeni viitaten.. Kyllähän se applikointi kahdella peellä tosiaan kirjoitetaan! Jääräpäisen luoteeni takia en sitä vain suostunut uskomaan, vaikka kielitoimiston sanakirja asian selvästi ilmoittikin! Tai kyllähän sen uskoinkin, mutta jääräpäisyyteni vuoksi ajattelin, että kyllähän sen voi varmasti yhdelläkin peellä kirjoittaa vaikka sanakirja muuta väittikin! =)

No, kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta sain ongelmaani selkeän vastauksen. Tällaiset etuliitteet, joihin liittyy kolme konsonanttia peräkkäin, ovat peruja latinankielestä eikä niitten muuttaminen tietenkään niin yksinkertainen prosessi olisi! App-liitten muuttaminen laittaisi uusiin puihin nimittäin muun muassa meidän kaikkien ylioppilastodistuksemme (approbatur)! ;-)

Samanlaisia kolmikonsonanttisia etuliitteitä on muitakin, esimerkiksi agg. Eli sana aggressiokin kirjoitetaan näin kolme konsonanttia peräkkäin.

Eli loppupäätelmänä voin todeta että tästä lähtien applikoin  kahdella peellä! =)

Ja applikoinnin tuotos on muuten applikointi ei applikaatio! Mutta oli miten oli, kaikkihan me ymmärrämme asian, oli se sitten kirjoitettu kieliopillisesti oikein tai väärin! =)


Ja tässä vielä applikointi omaan liivimekkoon. Kaava piirretty t-paidasta mallia ottaen. Hieman olisi voinut olla kapeampi, mutta menee näinkin!





Ja kehno sovituskuva vielä tähän jatkoksi! ;-)


11 kommenttia:

  1. Hieno! :) hih ja itsekin olen pohtinut samaa tuon applikaation kanssa, täytyypäs heti tarkastaa miten olen sen tunnisteisiini kirjoittanut kun muistaakseni olen jo kerran sen muuttanut :D

    VastaaPoista
  2. Olipa kivan näköinen mekko. piti käydä iteltäkin tarkistamassa ja mulla ainakin väärin tunnisteissa :)

    VastaaPoista
  3. Kiva applikointi :-) Mukavaa saada varmaa tietoa, niin ei tarvitse enää arpoa sanojen kanssa.

    Minä olen aina käyttänyt lopputuloksesta sanaa applikaatio, onkohan sellaista samaa edes oikeasti olemassa?! Täytyy opetella käyttämään tuota applikointia!

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno tuommoinen aikuismaisempi applikointi. Tavallisesti kun näkee vaan lähinnä lapsille suunnattuja kuvia, niin ei oo tullu mieleen, että kyllähän sitä omiinkin vaatteisiin voi..

    VastaaPoista
  5. Mua inspaa kans aikuisille tehdyt, kun kerään ite rohkeutta niitä tehdä :) Tänään löysin edukasta kangasta mekkokokeiluun, puuttuu vaan se kokeilu :)

    VastaaPoista
  6. Koskaan ei oo liian vanha oppimaan uutta.:) Kahdella p:llä olen aina kirjoittanut, mutta tuota applikatiota olen mäkin aina käyttänyt. No, väliäkö hällä kunhan tulee ymmärretyksi. Ihanan liivarin oot itselles tehnyt!

    VastaaPoista
  7. Ihana liivari ja applikointi =) Ja kiva kun sitkeästi olit käyny mun blogissa ja kommentoit. Kerro heti jos saat tietää miten sen linkkiongelman sais korjattua, oon ite koittanu, mut en ymmärrä =)Enkä tajua miksi se kommenttilootakaan ei ole auennu... =)

    VastaaPoista
  8. No nyt ei tarvi enää miettiä mitä kirjoittaa :)

    Onpas taas kivannäköinen vaate! Täytyisi itsekkin ryhdistäytä ompelemaan itselle jotain kivaa!

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis liivari, pirteä ja iloinen applikointi :)

    VastaaPoista
  10. Älyttömän kaunis mekko! :) Ihana applikointi!

    VastaaPoista
  11. Onpa nätti mekko! Musta, tyylikäs ja silti värikäs! Siinähän on kaikki mitä mekolta kaivataankin :)

    Ja hyvä, että luin nämä kielioppiasiat. Tästä lähtien Peikkolapsillakin applikoidaan kahdella p:llä (Tosin mietin kauhulla, joudunko kahlaamaan kaikki blogini applikaatiot läpi ja lisäämään toisen p:n...:D)

    VastaaPoista