keskiviikko 3. elokuuta 2011

Kietaisutunika ja kesän eniten pidetty mekko


Retrokankaasta retrokaavalla tehty kietaisutunika, koko 98cm. Kietaisutunika on kantattu vinonauhalla. Tämä oli ilmeisesti yleinen tapa 70-luvulla. Näin monissa sen ajan kirjoissa ja lehdissä neuvotaan tekemään. Tämä kaava on peräisin myös jostain 70-luvun lehdestä tai kirjasta. Muistiin sitä en ollut merkinnyt, joten lähdeteos jää nyt tässä kertomatta.


Tunikan selkäpuolen valtasi vanhan verhokankaan iso oranssi kukka. Yläkuvassa nauhat auki..



..Ja käytössä sitten tietysti nauhat solmitaan taakse kiinni!



Yllättävän paljon kului vinonauhaa tällaisen kanttaamiseen ja keskenhän se sitten loppuikin. Juuri saman väristä en tietenkään sitten löytänyt, joten päädyin surauttamaan hihansuut kaksoisneulalla. Normaali päärme olisi kyllä tässä ajanut paremmin asiansa!


Tässä vielä kuva tunikasta aukinaisena. Vinonauhoille on jätetty kainaloiden alle aukot, joista nauhat pujotetaan selkäpuolelle.


Ja tässä yksi kevään pikasurautus, joka on osoittautunut kesän eniten pidetyimmäksi vaatteeksi!


Kangas vanhasta verhosta ja kaava itse kokeilemalla leikelty tekele, vetoketju hameen sivussa. Toiminut hyvin!

3 kommenttia: